
Tietoa meistä
Hei!
Perustin KotiAvux Oy:n keväällä 2023. Olen työskennellyt lähihoitajan tehtävissä kuuden vuoden ajan erilaisten ihmisryhmien kanssa, ja nyt opiskelen sosionomiksi samalla yrittäen. Minua on vuosikausia kiehtonut ajatus siitä, että saan tehdä jotakin omaa, itse itseäni työllistäen, ja nyt sen sitten tein.
Haluan viedä palvelut asiakkaan kotiin, ja tehdä työtä kiireettömästi asiakasta kuunnellen. KotiAvux onkin suunniteltu kotihoidon tueksi suorittamaan niitä asioita, joita kotihoito ei ehdi, tai tekee ne kiireellä. KotiAvux on myös vaihtoehto, jos kotihoidon palveluiden tilaaminen ei ole vielä ajankohtaista, mutta arjessa olisi tarvetta avulle.
KotiAvuxilta voit siis tilata kotiapua, hygienia-apua, siivousta, ikkunanpesua, tekstiilipesua, kauppa-apua, saattajapalveluita tai vaikka nurmikonleikkuuta. Mikäli mielessäsi on jokin muu asia, jossa tarvitset apua, kysy rohkeasti. Kaikki palvelut ovat kotitalousvähennyskelpoisia, eli saat 60% ostamiesi palveluiden hinnasta takaisin verotuksessa, mikäli tulosi ovat muuttumattomat, eli olet esimerkiksi eläkeläinen.
KotiAvuxin toiminta on Helsingin kaupungin valvomaa, ja kuuluu tukipalvelun tuottajien rekisteriin. KotiAvux voi siis tarjota palveluita ilman arvonlisäveroa sellaisille henkilöille, joilla toimintakyky on alentunut iän, sairauden, vamman, tai muun syyn takia.
Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä alla olevan painikkeen kautta. Vastaan nopeasti!
Nähdään!
-Ossi Piiroinen-